Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhokalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhokalastus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lampiongella

Sateen lakattua vietimme keskiviikkoillan Jannen kanssa tankkiautosta nousuaan tekevien lohien kiusana. Kova tuuli toi oman haasteensa kalastukseen; luultavasti sateenkaarirautuparvi olisi ajautunut tuulen ja ruoan mukana tuulen alapuolelle, mutta vastaavasti taas kova tuuli vaikeutti heittämistä merkittävästi. Auringon pikkuhiljaa painuessaan maisemaan myös tuulen ottavuus nousi.

Muutama epätoivoinen heitto vastatuuleen toi muutaman hennon tärpin, mutta mielekkyyden vuoksi piti vaihtaa hieman suojaisempaan paikkaan. Viereisellä heittopaikalla toinen kalamies kertoi tärppejä olleen paljon, muttei ollut vielä saanut yhtään kalaa koukutettua. Nopea haravointi paljasti kalojen löytyvän rantojen läheltä, ja nopeasti sainkin ensimmäisen kalan koukutettua ja pienen väännön jälkeen myös haavin pohjalle. Tyypillinen kilon paikkeilla oleva tuore istari tarttui viehättävän ystävättäreni sitomaan purppurarunkoiseen ja pinkkipyrstöiseen liitsiin.

Liekö kalojen sisäinen kello ollut vielä viljelylaitoksen ruokailuajoissa, sillä ensimmäisen kalan saatuani käytin seuraavalla heitolla jälleen kalan haavissa, jonka jälkeen puoleen tuntiin ei nykyäkään. Kello alkoi näyttää jo nukkumaanmenoaikaa, mutta vielä yhden heittopaikan verran päätin heittää, kun Jannekin toisaalla näytti kalaa väsyttävän. Puolisen tuntia taas tyhjää, kunnes Janne kaivoi GoPronsa esiin ja pyysi anovasti kalaa siiman päähän, jotta saisi vähän materiaalia filmiä varten. Liekö sattumaa vai keskittymisen tulosta, kun ainoastaan parin minuutin jälkeen onnistuin kalan saamaan. Ensimmäisellä otolla purkkiin ja vehkeet pakettiin. 


perjantai 8. toukokuuta 2015

Haukikalastusta Hailuodossa

Vappu vietettiin alta pois ja oli aika suunnata hauen perässä Hailuotoon. Lämmin ja tyyni sää tuntui kesäiseltä kylmän kevään jälkeen, olipa keli otollinen myös hauenkalastuksen kannalta. Hailuodon puolella Volkkarin keula kohti saaren eteläkärkeä ja Rautalettoa. Ensimmäistä kertaa pääsin myös ulkoiluttamaan hankittua settiä kalastuksen merkeissä.

Reilun tunnin kalastuksen aikana rantautimme kymmenkunta haukea mieheen painon vaihdellessa yhdestä kolmeen kiloon. Harmillisesti kalan koko laski jokaisen kalan jälkeen, mutta illan päälle sateen ja ukkosen saavuttua päälle onnistuin koukuttamaan vielä oman päivän suurimman haukeni. Olin myös tyytyväinen uuteen GTfour -vapaani, kasiluokkaisena heitti se vaivattomasti isojakin haukiperhoja olematta kuitenkaan raskas heittää. Kelan jarru vaikutti hyvältä, vaikkakaan en kalojen väsytyksessä sitä päässyt kokeilemaan. 

Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu, saatiin kuvattua myös hieman materiaalia Jannen kanssa mahdollisesti syksyllä koostettavaa videota varten. Päivitellään tilannetta sen suhteen kesän edetessä. Seuraava reissu polttelee jo, mutta useiden jokien kauden avaus vasta kesäkuussa sekä ennusteiden mukaan saapuva ennätystulva rajoittanee jokikalastusta seuraavien viikkojen aikana, joten pääpaino seuraavina viikkoina on seisovan veden kalastuksessa.