lauantai 9. toukokuuta 2015

Haukikalastusta Hailuodossa, päivä 2



Edellispäivänä puhelinlankojen välityksellä Rovaniemelle Vispaajien toiselle osapuolelle Villelle suoritettu reissuraportti sai miehen innostumaan siinä määrin, että ilmoitti ottavansa kalakamat mukaan seuraavan päivän uusintareissua varten. Mikäpäs siinä, hyvä paikka Villelle kauden avaukseen, kun kaloja riittää. Tai näin ainakin piti olla. 

Sääennuste lupaili sadetta eilisen tapaan, mutta eilisen kauniin auringonpaisteen jälkeen suhtauduimme ennusteeseen pienellä varauksella. Aamulla sää oli kuitenkin pilvinen ja Heinäpäässä myös sateinen. Ajoimme aluksi mantereen puolelle lauttarantaan koluamaan kutualtaita, mutta navakka tuuli vaikeutti heittämistä ja rikkoi altaiden pintaa isoilla aalloilla, joten puolen tunnin tyhjänpyynnin jälkeen ajoimme auton lauttaan ja eilisille paikoille.

Hailuodossa olosuhteet olivat hieman paremmat, suojaisampi paikka ei altistanut kalastajia tuulelle. Kova etelätuuli oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, vesi oli noussut ja altaiden rantaviiva siirtynyt useita metrejä. Jälleen kaloja rannoilla kävellessä näkyi loittonevan, mutta heittäminen oli liki mahdotonta sakean kortteikon vuoksi.


Reilun tunnin jälkeen neljä lämpöastetta ja yltynyt tuuli taittoi kalamiesten selkärangan. Saldona oli yksi hauen tärppi ja siitä karkuutus, joten hieman karvas maku jäi eilisen hyvän session jälkeen. Ensimmäisiä haukireissuja ja "merellä" ylipäätään, täytyy ottaa jatkossa opiksi. Pettyneinä keula kohti lauttaa ja Suomen peliä jännittämään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti